Home

Silmukoiden poimiminen neuleen reunasta

Silmukoiden poimiminen neuloksen reunasta, oikeakätinen Punom

silmukoiden poimiminen reunasta. Tagi. Neuleklinikka osa 2: Silmukoiden poimiminen. 14.5.2017 / Inspiraatio, Neuleohjeet, Neulominen, Video-ohjeet; Neuleklinikan osassa 2 näytän miten saat helposti poimittua uudet silmukat esim. kantalapusta, kädentien hihasilmukat ylhäältä alas. 5. Silmukoiden poimiminen ja kiilakavennukset NÄIN NEULOT SUKAN Kantalapun reunasta poimitaan silmukoita, jotta voidaan taas jatkaa suljetun neuleen neulomista 4 puikolla. Jaa kantapohjan silmu­ kat 1. ja 4. puikoille. Koska kantapohjassa on pariton määrä silmukoita, neulo 2 keskimmäistä silmukkaa oikein yhteen. Poimi kantalapu Neuleen kasaamiseen menee aikaa. Höyrytä ensin kappaleet kaavojen mittoihin ja ompele ne vasta sitten kauniisti ja huomaamattomasti yhteen. Alla olevissa kuvissa näytetään erilaisia kappaleiden kiinnittämistapoja. Valitse niistä omasi. Neuleohjeissa on yleensä laskettu yksi silmukka saumavaran ompelua varten Kantapään silmukoiden poimiminen Pitkään tuskastelin, kun tuntui että aina jäi reikiä kantapäähän vaikka miten silmukat poimi. Jo varmaan pari vuotta olen käyttänyt tätä vinkkiä, joka löytyy englanninkieliseltä videolta. Jos lontoon murre ei suju, niin katso video silti Neuleen reunat, REUNASILMUKAT ja neuleen ulkoreunojen reunukset, voi toteuttaa monella tavalla. Halutusta lopputuloksesta ja siitä, miten eri ratkaisut soveltuvat kyseiseen tilanteeseen riippuu, mikä tapa valitaan. Valintaan vaikuttavat tietysti myös omat mieltymykset

Silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta siististi. Yksi kantapäiden ongelmakohtia on silmukoiden poimiminen siististi niin, ettei neuleeseen jää reikiä. Alla on muutamia niksejä tähän, mutta nyrkkisääntö on, että harjoitus tekee mestarin ja kokeilemalla oppii itselleen parhaan tyylin Neuleklinikka osa 2: Silmukoiden poimiminen 14.5.2017 Neuleklinikan osassa 2 näytän miten saat helposti poimittua uudet silmukat esim. kantalapusta, kädentien hihasilmukat ylhäältä alas neulottaessa tai silmukat pääntieresoriin Nyt vain poimitaan itse neuleen silmukoiden pohjukat, joita siksak-ristikko pitää paikallaan. Vaihe 6 Pujota lanka vielä vaakasuunnassa yhden ehjän silmukkarivin mukaan, jotta parsinta kestää. Vaihe 7 Viimeistele parsinta päättelemällä langanpäät ja poistamalla alussa ommeltu silmukoiden purkautumista estävä neliö reiän ympäriltä silmukka neuleen oikealla puolella ja nostojen paikat pysyvät aina samoina. Kantalappu: Kun sovitat sukkaa, niin kantalapun tulisi olla niin pitkä, että se yltää lattiaan asti. Oikeanmittainen Silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta j

Silmukoiden poimiminen kantatilkkuun - YouTub

Silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta - Unelmien silmuka

Villasukkakoulu: Silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta

Silmukoiden poimiminen sivusta (Tutorial Video

  1. äkin oman versioni takista ja tuli tosi mieluinen. Kiitos hyvästä, selkeästä ja helposta ohjeesta. Tuo napilistan&hupun silmukoiden poimi
  2. Herkkupöytä:Talo tarjoaa perusravinnon, mutta eiköhän kuitenkin pistetä pystyyn Päivölän retriiteistäkin tuttu herkkupöytä!Saa leipoa, saa ostaa kaupasta, saa olla tuomatta yhtään mitään. Makeaa, suolaista, rasvaa, sokeria, syntisen hyvää - mikäettei vähän terveellistäkin - välipalaa ja naposteltavaa yhteiseen nyyttäripöytään
  3. en olkasauman kohdalta. Neulo joustinneuletta suljettuna neuleena 5 cm. Päätä silmukat joustinneuletta neuloen
  4. tekemästäni. Tässäkin yhtenä tavoitteena oli nopea valmiiksi saa
  5. en. 25. Poimi kantalapun reunasta sivusilmukat tyhjälle puikolle. Niitä on yhtä monta kuin yhdellä puikolla on silmukoita. Poimi vielä yksi silmukka 2. puikon vierestä, jottei siihen kohtaan muodostuisi reikää. Poimi toisesta reunasta silmukat samoin. Poimi samoin lisäsilmukka ennen kantapohjan silmukoita
  6. ut reunasta, mutta olen kiertänyt sen poimitun lenkin. Ei tule reikää niinkään

Silmukoiden poimiminen reunasta (Tutorial Video

  1. en kantalapun reunasta ja kiilakavennukset: poimi kantalapun reunasta sopiva määrä silmukoita, molemmista reunoista saman verran
  2. en ei ole ihan helppoa, mutta kannattaa muistaa, että huovutus peittää mahdolliset epätasaisuudet. Aloita neulomaan suljettuna neuleena
  3. Kantalappu tehdään pelkästään harmaalla ja käyttäen Alma -mummun kantapäätä, jonka olen bongannut Voihan Villasukka! -ryhmästä Facebookista. Eli otetaan 8 silmukkaa viimeiseltä puikolta ja 8 silmukkaa ensimmäiseltä (jätä loput odottamaan 2. ja 3. puikoille) ja neulotaan edestakaisin niin, että oikealla tehdään oikeaa ja nurjalla nurjaa
  4. en. Oon surkea siinä, ja jälki ei ollut mitenkään erityisen kaunis

Sileän nurjan neuleen raidat neulotaan kääntämällä työ sen sijaan että neulottaisiin nurin. Luo 180 s kaksinkertaisella langalla. Neulo suljettuna neuleena, merkitse kerroksen alku Etureunan ja hupun reunus: Aloita silmukoiden poimiminen oikean etukappaleen alareunasta. Poimi etureunasta, hupun reunasta ja toisesta etureunasta 1s jokaista kohoraitaa kohden, puikolle nro 3. Hupun reunasta kannattaa poimia hieman vähemmän silmukoita. jotta huppu asettuu kauniisti kasvojen ympärille

silmukoiden poimiminen reunasta - Mehukekkeri

Merkitse takakappaleen helman keskikohta ja aloita silmukoiden poimiminen tästä kohtaa. Poimi pyöröpuikolle 2-kertaisella Kidsilk Haze -langalla helmasta 50-56-62-68-74 s, oikean hihan kavennetusta reunasta 69-73-76-80-85 s, neulo takakappaleen odottamassa olevat s:t, poimi vasemman hihan kavennetusta reunasta 69-73-76-80-85 s ja vielä. Tämä paita on erittäin helppo tehdä. Vaikein juttu on silmukoiden poimiminen hihaa varten - vähän niin kuin villasukassa kantapää, tosin tässä poimiminen on helpompaa, kun työssä ei ole vahvistettua neulosta. Muutoin tämän paidan neulominen on enimmäkseen meditatiivista oikeiden silmukoiden neulomista pyöröpuikoilla acrylic akryyli after jälkeen again uudestaan alike samanlainen all kaikki all the way kokonaan, loppuun asti alpaca alpakka alternate vaihdella alternate color; contrasting color kontrastiväri always aina another toinen approximately noin area of color varialue armhole kadentie as kuten at the same time samaan aikaan at the top ylhäällä attach kiinnita back takakappale back cros Erilaisiin silmukoiden neulomistapoihin perustuvat neulepinnat Sileä neule Sileän neuleen toinen puoli muodostuu oikeista ja toinen nurjista silmukoista. Hyvä sileä neule on tasaista ja joustavaa. Jos käsiala on erilainen oikean ja nurjan silmukan neulomisessa ja pin

Aloita reiän oikeasta reunasta, pujota neula neuleen nurjalta puolelta oikealle kolmen silmukan päästä reiän reunasta. Poimi silmukoiden oikeat reunat ja sitten vuorotellen loimilankojen alta ja päältä reiän oikeaan reunaan. Poimi oikeasta reunasta silmukoiden vasemmat reunat. Vaihe 7 Takaisinpäin tullessa ei siirrytäkään. Päättele raidan 11. kerroksella neuleen keskeltä 22 silmukkaa pääntietä varten (ts. neulo ensin 22 s, päättele 22 s ja neulo kerros loppuun). Neulo pääntien vasen puoli ensin: kavenna pääntien reunasta joka kerroksella 1 s eli yhteensä 5 s, kunnes vihreä raita on 16 krs korkea. Olkapäälle jää 17 silmukkaa Perusvillasukan tekeminen sinällään on yksinkertaista puuhaa, kun homman on oppinut. Suurin kompastuksen kivi taitaa olla vahvistetun neuleen tekeminen ja uusien silmukoiden poimiminen ja niiden kaventaminen. Muutaman kerran kun harjoittelee, niin kyllä se sitten jo sujuu Silmukoiden poimiminen aloitetaan samoin kuin edellä kantapään kiinnityskohdan viereisestä kulmasta. Osa jo kiinnitetyistä tilkuista muodostaa jalkapohjaa ja toinen osa jalkan päälliosaa, sukan varteen ja kärkeen lisätään yksi uusi tilkku poimiessa Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää

Joka toinen kerros päätellään uloimmaisesta reunasta ne seitsemän silmukkaa. Ne voisi myös jättää puikolle odottamaan olkasaumaa, makuasia. Pyöriökavennuksessa tulee nopeimmat kavennukset. Joka toisella kerroksella päätellään molemmista reunoista ohjeen mukaiset määrät, noin. Silmukoiden luominen ja varsi. Luomalla 56 silmukkaa saat sukan noin 36-40 numeron jalkaan. (Voit myös luoda tätä pienempään sukkaan 48 tai isompaan sukkaan 64 silmukkaa, mutta niiden osalta jatko-ohjeen silmukkamäärät eivät päde, koska ne on tehty 56:n mukaan.) Jaa 56 silmukkaa neljälle puikolle, jolloin kullekin tulee 14 silmukkaa

Silmukoiden poimiminen siististi kantalapun reunasta ei ole jotenkin koskaan sujunut, ja kantapäistä tuli niin rumat ettei vaan oikein napannut. Sukat jäivätkin käsityökoriin odottamaan inspistä ja unohtuivatkin sinne melkein koko vuodeksi Poimi 4 s, joista yksi neulottujen silmukoiden reunasta ja loput 3 silmukoiden luontireunasta. Neulo luodut silmukat. Neulo 3 o, oet, siirrä lanka työn etupuolelle ja siirrä 3 s neulomatta toiselle puikolle. Työssä on nyt 8 s. Käännä työ jatkossa jokaisen kerroksen jälkeen. 1 kerros. 3 o, oet, neulo kunnes puikolla on enää 3 s Yhden työnkin ehdin jo innoissani aloittaa, mutta taisin valita siihen liian paksun langan, sillä Passap pudotteli silmukoita jatkuvasti. Koska tasot ovat kiinteästi yhdessä, en ensin edes huomannut silmukoiden putoamista. Kun sitten huomasin, tajusin, että pudonneiden silmukoiden poimiminen on mahdotonta. Keskeytin työn samantien Työssä on kaksi vaihetta: silmukoiden poimiminen puikolle ja niiden virkkaaminen kiertyviksi silmukkaryhmiksi. Pitsi muodostuu lankalenkeistä. Puikkovirkattu huivi valmistuu näin. Huivi on muodoltaan kolmion mallinen. Huivin pitkä sivu muodostuu työn vasemmasta reunasta eli lisäysreunasta Silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta: Poimi kantalapun reunasta 8 silmukkaa, neulo 2. ja 3. puikon silmukat, poimi kantalapun toisesta reunasta 8 silmukkaa. Puikoilla on nyt 40 silmukkaa. Kavenna ylimääräiset silmukat pois (neulo 1. puikon lopussa kaksi viimeistä silmukkaa 2 oikein yhteen ja tee 4. puikon alussa ylivetokavennus)

Neuleen viimeistely Anna

Seuraavalla kerroksella pitää tehdä silmukoiden siirrot, mutta nyt siirretään vain palmikkokuvion ensimmäinen silmukka. (Nosta palmikkokuvion ensimmäinen oikea silmukkaa apupuikolle neuleen etupuolelle. Anna silmukan olla apupuikolla ja neulo seuraavat 2 oikeaa normaalisti Lopuksi uitin neuleen haaleassa vedessä ja litistelin ylimääräiset vedet pyyhkeen sisään. En ole ennen oikein pingottanut (Oppi numero 4) mitään.Vähän olen ehkä näyttänyt työlle kosteata harsoa, mutten ole malttanut odotella läpimäräksi kastellun neuleen kuivumista

Villit Villasukkavinkit! - LANKAHELVETT

Käännä. Jatka samaan tapaan kunnes sivusilmukat loppuvat. Keskiryhmän silmukoiden määrä pysyy koko ajan samana. Jatka nyt neulomista kaikilla neljällä puikolla. Silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta ja kiilakavennukset: poimi kantalapun reunasta 8 s, neulo 2. ja 3. puikon s:t, poimi kantalapun toisesta reunasta 8 s. Puikoilla on. Aseta kpl:t alustalle mittoihinsa nurja puoli päällepäin, kostuta sumuttamalla ja anna kuivua. Ompele olkasaumat. Ota pääntiellä odottavat 11(11)13(13)13 s pyöröpuikolle ja poimi lisäksi 113(113)115(115)117 s = 124(124)128(128)130 s. Huom. aloita silmukoiden poimiminen olkasauman kohdalta Ompele olkasaumat. Poimi kauluksen s:t pääntien reunasta, työn nurjalta puolelta. Aloita silmukoiden poimiminen oikealta olalta n. 6 cm pääntietä alaspäin (kauluksen halkio asettuu näin hieman etukappaleen puolelle). Poimi s:t pääntien reunasta ja poimi vielä kauluksen alusta, jo poimittujen silmukoiden etupuolelta 4 s

Siirrä loput 2. ja 3. puikoille. Neulo kantalappua yhteensä 18 kerrosta (kaksi enemmän kuin silmukoita on). Neulo kantalapun molemmissa reunoissa toinen silmukka aina oikein. Näin oikealle puolelle tulee nurja silmukka joka toinen kerros ja silmukoiden poimiminen näyttää siistimmältä Poimi neuleen toisen etukappaleen etureunasta 100(110)120 s, siirrä odottamassa olleet 22(22)22 s samalla puikolle ja poimi toisesta etukappaleesta 100(110)120 s. Neulo ainaoikeinneuletta 4 krs ja päätä silmukat. Kostuta neule suihkepullolla ja pingota se pyyhkeiden päälle muotoonsa. Anna neuleen kuivua yön yli Käännä työ ja tee ensimmäiset lahkeen kavennukset neulomalla kerroksen alussa 2 o yht 2 s päässä reunasta. Toista kavennukset samassa reunassa joka 4.(6.)6. krs kunnes jäljellä on 20(20)20 s. Neulo kunnes lahkeen sisäpituus on 13(16)19 cm. Pujota langanpätkä silmukoiden läpi ja jätä silmukat odottamaan Jostain syystä oikea reuna jää todella helpolla löyhäksi ja näin ollen silmukoiden poimiminen siitä reunasta muodostuu tuskaiseksi: vaihtoehtoisesti siis reikäinen sukka tai sitten poimin silmukat syvempää, mutta tällöin sukan sisälle jää krymppy, mikä ei tietysti ole toivottavaa Anonymous said... Yay!!! Thank you SO much for this!! Found such a lovely finnish knitting pattern and Google translate just wasn't cutting it :-P This is definitely the most complete knitting term listing that I've found and you have the translations BOTH ways

Näissä sukissa oli minulle uutta tuo kantapään pitsineulos, minusta se on erityisen kaunis. Myös silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta oli minulle uusi tapa. Näin kilpailun alkumetreillä minulla on sellainen tunne, että näissä tulevissakin sukissa tulee olemaan minulla monta uutta asiaa. Odotan innolla jatkohaasteita Jippo on kantapäässä ja nimenomaan siinä, miten silmukat poimitaan lapun reunasta nurjalta puolelta niin, ettei jää reikiä. (Itse en ole koskaan huomannut, että reikiä jäisi omillakaan poimimistavoilla, mutta ilmeisesti tämä on aika yleinen ongelma.) Ohje löytyy YouTubesta (klikkaa tätä linkkiä)

Neulomisen alkeet: silmukoiden luominen ja päättely - YouTube . Käy sivustossa Ulla 02/05 - Neuvot - Neuleen italialainen aloitus. Reetta Hakonen. Knits. Neulontamallit, Virkkaus. Silmukoiden poimiminen. Hannele N Viimeinkin sain kuvattua tämän alkuviikosta napit saaneen neuletakin. Halusin tehä itelle rennon pitkän neuleen. Langan ostin lankamaailman alennusmyynnistä ja koska lanka on eläväpintaista halusin tehä mahdollisimman yksinkertaisen neuleen. Näin jo mielessäni millaisen takin haluan ja aloitin ohjeen etsimisen Päädyin neulomaan resorit *1o kiertäen, 1n*. Etu- ja takakappaleet neuloin yhtenä kappaleena. Alunperin pääntiestä piti tulla pyöreä, mutta päätin kuitenkin matkan varrella muuttaa suunnitelmaa ja tehdäkin pääntiestä v-muotoisen. Silmukoiden poimiminen nappikaitaletta varten oli jo nytkin tarpeeksi työlästä ja hankalaa Tämä on hyvä malli sellaiselle neulojalle, joka kammoksuu silmukoiden poimimista kantalapun reunasta. Minulle tuo silmukoiden poimiminen ei ole mikään kauhistus, joten tuskin opettelen tätä tapaa sen enempää. Hauskaa kyllä oli tehdä sukat välillä hieman eri tavoin. Lankana näissä on Drops Fabel kuukautiskierto sekaisin pillereiden lopettamisen jälkeen Your e-mail is required to ensure the proper functioning of the Website and its services and we make a commitment not to reveal it to third partie

Neuleen reunojen viimeistelytapoja Punom

Tämän Pin-lisäyksen löysi Taina Kultanen. Tee omia löytöjä ja tallenna ne Pinterestiin Tämä johtuu siitä, että jatkuvan kuvion mukana kaikki työssä olevat langat kulkevat automaattisesti mukana ja asettuvat kauniisti osaksi työtä. Kokenutkaan neuloja ei tavallisesti toteuta täplämäisiä elementtejä neuloen vaan valmiin neuleen päälle silmukoiden

Ulla 02/06 - Neuvot - Asiaa sukista - ullaneule

  1. en kantalapun reunasta. Piia Hautaniemi. Neulonta. Things you wish someone told you before your first Baltic cruise. Risteilyvinkit Lomat Risteily Matkustus. Pinterest. Tietosuoja.
  2. en ompelemalla on Amerikassa vaikuttaneen, mutta Englannissa syntyneen neulegur
  3. Luo 3 silmukkaa sukkapuikoille. Kuljeta lanka työn vasemmasta reunasta oikeaan neuleen takana ja neulo silmukat oikein. Neulo muutama kerros. Kun vedät neuleen alareunasta, takana oleva langanjuoksu tasoittuu kaikkien silmukoiden kesken ja neulos muodostaa putken. Ks. Ulla-neuleen ohjevideo
  4. Jatka joustinta kaiken kaikkiaan 7 kerrosta tai haluamasi määrä. Tee jatkossa napinlävet aina edellä kuvatulla tavalla ja niin että niiden väliin jää aina 15 kerrosta tai haluamasi määrä kerroksia (siitä laskien kun teet silmukoiden päättelyt). Tee napinlävet siis kahden silmukan päässä reunasta
  5. en on tehty harmaalla perusvärillä. Silmukoita koukutaan miesten mallissa 22 kappaletta ja naisten mallissa 20 työn selkäpuolelta. Koukkuilu helpottuu huomattavasti, kun oikean rivin merkitsee jollakin tavoin, itse käytin silmukkamerkkejä

Aloita sitten silmukoiden poimiminen. Poimi jokaisen oikean kerroksen alussa ja lopussa silmukka kavennetun osan reunasta. Nurjalla kerroksella nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo sitten normaalisti nurin. Näin jatketaan, kunnes kummallakin puikolla on taas 12 silmukkaa (yhteensä. Valkoinen lanka on Nallea ja sininen Dropsin.. jotain. Puikot olivat kokoa 2,5. Ohjeessa oli hyvin tarkkaan määritelty, että ainoat sallitut poikkeukset olivat tehostevärin toistojen määrä ja kantapään silmukoiden poimiminen, joten kantapään silmukoita lukuun ottamatta nämä ovat täsmälleen ohjeen mukaan neulotut Jatka kavennuksia, kunnes työssä on jäljellä 4 s. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele. 8. Peukalo: Poimi 11 apulangalla odottavaa silmukkaa sekä uudelleen luodusta reunasta 9 silmukkaa. Jaa 4 sukkapuikolle. Jatka pitsineuletta kaavion mukaan. Kun peukalo melkein peittyy, tee kavennukset kuten lapasosan kärjessä. 9 Jatketaan Konttineuleen toiseen vaiheeseen tällä vaihe vaiheelta ohjeella. Edellisessä osassa opit kuinka tehdään Konttineuleen perustakolmiot ja nyt tulet oppimaan kuinka neliöiden ensimmäiset kerrokset neulotaan. Tulet huomaamaan kuinka Konttineule muodostuu pikkuhiljaa ja olemme varmoja, että tulet rakastumaan tähän tekniikkaan

Neuleklinikka osa 2: Silmukoiden poimiminen - Mehukekkeri

  1. en haluamastasi kohdasta. Poimi 40 silmukkaa tasaisesti naama-aukosta ja neulo 2x2 joustinneuletta pari senttiä. Päätä silmukat löysästi joustinneuleena ja päättele langat
  2. en vapaalla puikolla kantalapun vasemmasta reunasta. Ota puikolle aina reunasilmukan takareuna
  3. en. Harjoittelin silmukoiden poimimista siististi noiden latvialaisten lapasten peukaloiden kanssa, ja kyllä kannatti. Näistä hanskoista tuli siisteimmät käsineet kuunaan

Silmukkaparsinta - neulepintaa jäljittelevä korjaus

  1. Kuviossa on siis reunasta alkaen 2 o, 2 n (x5) ja sitten 10 s:n palmikko (5/5), 2 n, 4s+4s x 4 hunajakennoneule (mallineulekaavan näet edellisen kirjoituksen (pipo) jälkeen Niksipajassa) Ja tämä versio tällaisesta tuubihuivista on oma suunnittelemani, KÄYTTÄKÄÄ TOKI IHMEESSÄ ! ! ! Sitä varten olen sen tänne tuonut
  2. Otsalle tulevassa lippaosassa on vain 8 riviä. Ne neulotaan samoin kuin ensimmäiset 28 riviä eli kavennetaan rivin alussa ja lisätään rivin lopussa. Nyt ollaan neuleen puolivälissä, ja toinen puoli tehdään peilikuvana. Lisäykset ja kavennukset tehdään aina kahden silmukan päässä reunasta ja näin muodostuu kiva kolmen silmukan.
  3. en reunoista ja niiden laske
  4. peukalon tyvestä enemmä silmukoita kuin ohjeessa niin niitä ei olisi tarvinnut kaventaa pois (näkyy myös kuvassa). Peukalokiila sopii vaan niin paljon parem

Langankierto puikolle - Riparazioni appartament

Lanka Nalle, puikot 2,5. Lisäksi tarvitaan neula silmukoiden jäljittelyyn. Luo valkoisella langalla 32 silmukkaa ja tee 2o, 2n -joustinta 6 kerrosta. Itse yhdistän suljetun neuleen kiertymisen välttämiseksi vasta muutaman tasona tehdyn kerroksen jälkeen ja ompelen joustimen lopuksi kiinni, joten siirryin suljettuun vasta tässä kohtaa Silmukoiden poimiminen kainalon alta: Silmukat kannattaa poimia luotuja silmukoita alempaa, jos haluaa mahdollisimman saumattoman viimeistelyn. Näin sauma jää työn nurjalle puolelle. Näin sauma jää työn nurjalle puolelle Edettyäsi neulonnassa hieman aloittelijan tasoa edemmäs, haluat luultavasti oppia neulomaan erilaisia neulepintoja, kuten kaunista kuplaneuletta tai monia muita kauniita neulepintavaihtoehtoja. Kuplaneule on kolmiulotteinen ja näyttää nimensäkin mukaisesti siltä, kuin neuleen pinnalla olisi kuplia

Ensimmäinen hiha on nyt tämän kuvan mukaisessa vaiheessa. Toinen on valmiina ja väärin neulottu, joten purkuhommia on tiedossa. Tämä on ollut hieman turhauttava neuleprosessi, ja sama meininki näyttää siis vain jatkuvan. Muutaman kerran olen miettinyt, ihanko oikeasti prosessoin tämän neuleen myötä jotain muutakin meneillään olevaa Kun kappaleen korkeus on 21 cm, aloita takapuolen lisäykset. Lisää jokaisella oikealla kerroksella kappaleen molemmissa reunoissa 1 s päässä reunasta 1 s silmukoiden välisestä langasta kiertäen. Jatka lisäyksiä, kunnes silmukoita on yhteensä 52 ja kiinnitä kappaleen molempiin sivuihin merkkilangat

Poimi äsken kutomasi neuleen reunasta 10 s (=14s puikolla). Neulo suljettuna neuleena sileää kaikilla silmukoilla, kavenna ensimmäisen puikon lopussa ja neljännen puikon alussa 2 s yhteen joka toinen kierros kunnes kaikilla puikoilla on 11 s. Katkaise lanka, vedä silmukoiden läpi. Eli ihan vain työnnetään koukku/puikko neliön reunimmaisten silmukoiden ali ja poimitaan uusi silmukka lankaa joka vedetään virkkuutyön reunan läpi puikolle. Yhdestä neliöstä poimin aina 14 silmukkaa puikolle, eli yhteensä neljälle puikolle 4*14 silmukkaa. Tässä linkissä on mielestäni aika hyvin näytetty kuvin silmukoiden.

Ulla 03/08 - Ohjeet - Lehvä - ullaneule

Silmukoiden poimiminen kantalapun reunasta Ohje Punomon sivuilla (tärkeää että silmukka poimitaan reunasilmukan molempien reunojen alta) Vähän erilainen tapa Linkki YouTube-videoon Kärkikavennus Sädekavennus Nauhakavennus Nelitahokavennu Ompele neuleen yläosa kiinni ja taita kanan sisälle. Taitosreuna tulee nurjien silmukoiden kohdalle. vaan aloita aina työn oikeasta reunasta. Virkkaa kerroksia pyrstön kerrosten tapaan. Siivissä ensimmäisessä sulkakerroksessa kaksi pylväsparia kahdella ensimmäisellä kerroksella. Neulovillan Facebook- ja Instagram-seuraajat kertoivat parhaat niksinsä villasukkien neulomiseen. Ole hyvä! Sukanteko on välinelaji Se, millaisia puikkoja kukin käyttää, tuntuu olevan enemmän tai vähemmän makuasia. Ja tässä lajissa merkkiuskollisuus on suurta! Muista kuitenkin, että Jos käsialasi on tiukkaa, valitse

Kantalapun silmukoiden poiminta - Askartelu ja käsityö

Aloita suljetun neuleen neulominen oikein silmukoin kantapohjan reunasta. Neulo poimitut silmukat ristiin (takareunasta) ja varren silmukat (puikot 2 ja 3) normaalisti etureunasta. Aloita kiilakavennukset reunapuikoilla eli 1. ja 4. puikolla. Kavenna 1. puikon lopussa kaksi viimeistä silmukkaa neulomalla ne yhteen. Neulo 2. ja 3. puikko. vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele Neuleen reunasta tulee suora kun taas nostamatta ensimmäistä silmukka reunasta tulee möykkyinen. Suorasta reunasta on myös helppo poimia uudet silmukat. Kun poimit uudet silmukat etureunasta niin saat tasaisemman ja ohuemman sauman Neulo 2 n, lisää 1 oikealle, 1 o, lisää 1 vasemmalle, 2 n, loput oikein. Toista lisäykset joka 3. krs nurjien silmukoiden sisäpuolella, oikean silmukan molemmin puolin, kunnes kiilassa on yhteensä 17 oikein neulottua silmukkaa. Neulo vielä 2 krs lisäysten jälkeen. Siirrä sitten peukalokiilan 17 s apulangalle ja luo tilalle 3 s Neuleen jatkaminen väärään suuntaan. 8 viestiä • Sivu 1/1. Onnistuuko väärinpäin olevien silmukoiden poimiminen? Ei sen niin väliä jos siihen tuleee joku outo kohta, mutta tuo poimiminen arveluttaa..... 0. ESITTÄYTYMINE

NÄIN NEULOT SUKAN. 1. Silmukoiden luominen. Luo neljällä ..

Ompele oikea olkasauma. Ota pääntiellä odottamaan jätetyt 12(12)14 s ohuemmille puikoille ja poimi pääntien reunasta lisäksi vihreällä langalla 64(64)66 s = 76(76)80 s. Neulo joustinneuletta 1 cm ja tee sitten vasemmalle olalle, etukappaleen puolelle 1 napinläpi 1 cm:n etäisyydelle reunasta Myös silmukoiden poimiminen pörröisyyden keskeltä oli todella haastavaa. Kantapäästä tuli silti mielestäni ihan hyvä, vaikka sen tekeminen olikin vaikeapaa kuin normaalisti. Kaulaliinasta tuli hieman lyhyt, mutta mielestäni sen sai kuitenkin hyvin kerran kierrettyä kaulan ympärille

Kesällä (voih, muistatteko, että sellainenkin oli vielä hetki sitten?) matkalle lähtiessäni oli jälleen kerran tuttu mitä-mä-neulon-mulla-ei-ole-mitään-neulottavaa-nyt-pakko-keksiä-äkkiä-jotain-paniikki.Käytin vanhaa tuttua ratkaisua, eli ohuesta langasta tehtyä sukkaa nostettujen silmukoiden muodostamalla kuvioinnilla sunnuntai 29. joulukuuta 2013. Kolme vuotta bloggailu Enpä tiennyt paitaa ostaessa että onnistuuko tuo silmukoiden poimiminen ja päätteleminen, oli niin ohkasesta langasta tehty... mutta onneksi onnistui :) leikkaa neuleen auki kauluksen alta olkapäästä olkapäähän, ompelee hiha-aukot umpeen sekä yläosaan taitoksen, saa myös ihanan.

populær: